- FläktGroup Finland
- Referenssejä
- Lempäälä-talo
LEMPÄÄLÄ-TALO, LEMPÄÄLÄ

Muuntojoustavaksi suunniteltu Lempäälä-talo on täynnä mahdollisuuksia
Lempäälä-talo on osa kunnan laajaa Nova Lempäälä -kehityshanketta, jossa rakennetaan kokonaan uutta yhteisöä ja yhteisöllisyyttä. Monitoimisessa rakennuksessa sijaitsee Lempäälän kunnan palvelukäytävä ja monitilatoimisto sekä muun muassa neuvottelutiloja, pääkirjasto, seurakunnan palvelut, Ideakeskus, perheravintola ja kuntosali.
Hyvin erilaisia käyttäjäryhmiä palveleva kokonaisuus suunniteltiin ja toteutettiin käyttäjälähtöisesti. Tiloja on mahdollista muokata käyttötarkoitukseen sopivaksi esimerkiksi siirtoseinin, myös talotekniikan on taivuttava näihin muutoksiin.
Ilmanvaihtourakasta vastanneen MHS-Asennus Oy:n Vesa Salminen kertoi, että kohteen urakka oli suuri.
– Minulla oli monta tehtävää, toimin sekä projektipäällikkönä että IV-työnjohtajana. Kohde toteutettiin tavoitehintaurakkana ja urakoitsijat olivat mukana toteutuksen suunnittelunohjauspalavereissa alusta asti. Mahdolliset ongelmat oli ratkottu ennen toteutusta ja kun tiesimme, mitä mihinkin piti tulla, niin työt sujuivat työmaalla hyvin ja ongelmitta. Ilmankäsittelylaitteet asennettiin paikoilleen, sähkö ja automaatio teki omat työnsä ja koekäyttöjen ja toimintakokeiden jälkeen, kun järjestelmä oli testattu, päästiin aloittamaan ilmamäärien säätötyöt. Suunnitelman mukaiset ilmamäärät oli helppo saavuttaa. Olen tyytyväinen, mitään ei ole tarvinnut korjata ja kaikki on toiminut suunnitellusti.
”Laitteet tekevät mitä automaatio pyytää.”
Vesa Salminen, MHS-Asennus Oy
Lempäälä-talossa erilaisia käyttötarkoituksia mahdollistavat ilmanvaihtoratkaisut on toteutettu vyöhykekohtaisilla vakiopainesäätimillä ja ultraäänimittaukseen perustuvalla ilmamäärämittauksella. Muuntojoustavat tarpeenmukaisen ilmanvaihdon ratkaisut kasvattavat energiatehokkuuden lisäksi sisäilman laatua ja viihtyisyyttä.
Mittamies Timo Mikkola IV-Säätö J. Pajuselta teki koko kohteen ilmanvaihdon säädöt. Kohteessa on satoja FläktGroupin ilmankäsittelylaitteita; ilmamääräsäätimiä, vakiopainesäätimiä, jäähdytyspalkkeja, kattohajottajia ja erilaisia päätelaitteita, joten työtä riitti, kun kaikki viimeistä venttiiliä myöten käytiin läpi.
”FläktGroupin ilmamääräsäätimissä on helppoa saada ilmamäärät kohdilleen.”
Timo Mikkola, IV-Säätö J. Pajunen Oy
– Esimerkiksi avotiloissa on tilavarauksia huoneita varten ja näihin asennettiin valmiiksi tulevassa käytössä tarvittavat ilmamääräsäätimet. Ilmamäärät voidaan hakea tilakohtaisen position mukaan ja saada tarkkaan kohdilleen. Jos sitten ajan mittaan tulee muutoksia tiloihin, muutokset voidaan tehdä hallitusti lohkoittain ja vakiopainesäätimet pitävät huolta siitä, että koko ilmanvaihtojärjestelmän säätöä ei tarvitse muuttaa.
Mikkola mainitsee, että teknistä tukea saa FläktGroupilta oikein mainiosti. Siihen nähden kuinka paljon kohteessa oli tekniikkaa, ongelmia oli todella vähän, eivätkä nekään liittyneet suoraan ilmanvaihtojärjestelmään.
Ilmanvaihdon pitää olla huomaamaton
Tasaiset ilmavirrat, vedottomuus ja äänettömyys ovat ominaisuuksia, jotka ovat tärkeitä kohteessa, jossa vierailee ja työskentelee ihmisiä eri määriä eri aikaan päivästä. Mikkola toteaa, että tähän päästään, kun mitoitus, ilmamäärät, ja laitteiden tyypit ovat oikeat.
Älykäs automaatio ohjaa ilmanvaihtoa tarpeenmukaisesti, sillä kohteeseen asennettiin FläktGroupin huippumodernit ultraäänellä toimivat Optivent®Ultra-ilmamääräsäätimet.
Janne Murto FläktGroupilta painottaa, että koska rakennusten tiiveydet ovat parantuneet ja ilmamäärät kasvaneet, ilmamääräsäätimiltä vaaditaan mahdollisimman tarkkaa mittaustulosta. Paras ilmamääräsäätimien mittaustarkkuus ja painesuhteiden hallinta saavutetaan riittävillä suojaetäisyyksillä ja Optivent®Ultra-ilmamääräsäätimellä.
– Tuli käytyä myös työmaalla ja käytiin säätömiehen kanssa antoisa keskustelu muun muassa jäähdytyspalkkien säädöstä. Yhteistyö urakoitsijan, säätömiehen ja LVI-suunnittelijan kanssa oli mutkatonta, eikä teknistä tukea esimerkiksi ammattitaitoiselle säätömiehelle tarvinnut paljoa antaa. Ehkä olin välillä jopa itse oppipoikana, Janne Murto naurahtaa.
LEMPÄÄLÄ-TALO
- Manttaalitie 7, Lempäälä
- Liike- ja toimistotalo, avajaiset tammikuussa 2021
- Bruttoala 18 021, Lempon Parkin paikoituskansi mukaan lukien 19 477 m2
- Rakennuttaja:Lempäälän kunta
- Urakoitsija:Pohjola Rakennus Oy Suomi
- Ilmastointiurakoitsija: MHS-Asennus Oy
- LVIA-suunnittelu: Sweco Talotekniikka Oy
FLÄKTGROUP FINLAND OY:N LAITERATKAISUT
- Optivent®Ultra-ilmamääräsäätimet
- Vakiopainesäätimet EMPA JA EMPD
- IRIS mittaus- ja säätölaite
- Kattohajottajat
- Päätelaitteet, tulo- ja poistoilmaventtiilit
- Jäähdytyspalkit
- Palopellit

Kohteessa käytettyjä tuotteita/ratkaisuja
-
OPTIVENT® ULTRA - ULSA IMS-SÄÄDIN
- Tarkka ilmavirran mittaus
- Painehäviötön ja meluton ilmavirran mittaus
- Laaja ilmavirta-alue
- Ei ole herkkä pölylle
-
OPTIVENT® ULTRA - ULDA IMS-SÄÄDIN
- Tarkka ilmavirran mittaus
- Painehäviötön ja meluton ilmavirran mittaus
- Laaja ilmavirta-alue
- Ei ole herkkä pölylle
-
EMPA PAINESÄÄDIN
- Vakiopaine
- Reaaliaikainen valvonta vakiovarusteisella FW-kompaktisäätimellä
-
EMPD PAINESÄÄDIN
- Vakiopaine
- Reaaliaikainen valvonta vakiovarusteisella FW-kompaktisäätimellä
-
IRIS MITTAUS- JA SÄÄTÖLAITE
- Matala äänitaso
- Säätösäleet muodostavat lähes ihanteellisen mittalaipan, joka mahdollistaa ilmavirran helpon ja luotettavan mittauksen
- Täysin avautuva kanavan puhdistusta varten
Saattaisit olla kiinnostunut myös:
-
Uuden talotekniikan sovittaminen historiallisiin rakennuksiin kysyi kärsivällisyyttä ja kykyä muuntautua tilanteen mukaan.
-
Korkean teknologian älykkäät ilmanvaihtoratkaisut
-
Suomen korkein toimistorakennus
-
Valo Hotellissa moderneilla ja joustavilla ilmanvaihtoratkaisuilla on suuri merkitys miellyttävän asiakaskokemuksen syntymisessä, sillä hotellin huoneet ja tilat on suunniteltu yöpymisen ja rentoutumisen lisäksi työntekoa varten.
Y-tunnus: 2495875-8
Suositut ratkaisut
Sivustoillamme käytetään evästeitä (cookies), jotta voisimme jatkuvasti kehittää käyttäjäkokemusta ja tarjota käyttäjälähtöistä sisältöä. Evästeet tallentavat käyttäjän laitteelle tätä tarkoitusta varten tarvittavat tiedot. Osa tietojen käsittelystä verkkosivustoillamme evästeiden avulla tapahtuu Yhdysvalloissa. Henkilötietojen suojaaminen Yhdysvalloissa ei täytä EU:n asettamia vaatimuksia, erityisesti niiden oikeudellisesti täytäntöönpanokelpoisten oikeuksien puuttumisen osalta, joiden tarkoitus on suojata henkilötietoja siltä, että valtion virastot pääsevät tietoihin käsiksi. Näin ollen on olemassa vaara, että nämä valtion virastot pääsevät käsiksi henkilötietoihin ilman että tietojen lähettäjä tai vastaanottaja pystyy sen tehokkaasti estämään. Lisää tietoa Yhdysvalloissa käsiteltävistä tiedoista, evästeistä yleensä sekä tietosuojasta löytyy tietosuojakäytännöstämme.
Alla voit hyväksyä evästeiden käytön ja siihen liittyvän henkilötietojesi käsittelyn EU:ssa ja Yhdysvalloissa.
Voit muuttaa evästeiden käytön asetuksia koska tahansa valitsemalla sivuston valikosta 'Cookie Settings' « Evästeasetukset ». Siellä voit määritellä mitä evästeitä et halua hyväksyä.
Välttämättömät evästeet
Suorituskykyevästeet
Toiminnalliset evästeet
Mainonta- tai kohdentamissevästeet
Evästetyypit
Välttämättömät evästeet
Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivuston tiettyjen toimintojen suorittamiseksi. Tällaisia evästeitä käytetään esimerkiksi silloin, kun käyttäjä siirtää tuotteen ostoskoriin ja jatkaa selaamista sivustolla (tai muilla sivustoilla) ennen kuin jatkaa kassalle. Tämä tarkoittaa, että käyttäjän ostoskori ei tyhjene edes selainikkunan sulkemisen jälkeen.
Suorituskykyevästeet
Nämä evästeet keräävät tietoa käyttäjien käyttäytymisestä sivustolla ja siitä, saako käyttäjä virheilmoituksia (jos saa, niin missä ja minkä tapahtumien jälkeen). Latausaikoja tai verkkosivuston käyttäytymistä eri selaintyypeillä mitataan myös suorituskykyevästeillä
Toiminnalliset evästeet
Nämä evästeet eivät ole ehdottoman välttämättömiä, mutta lisäävät verkkosivuston käytettävyyttä. Esimerkiksi kerran syötetty sijainti tallennetaan, jotta käyttäjä voi nähdä tämän sijainnin heti, kun sivu ladataan uudelleen. Syötetyt lomaketiedot, fontin koko tai vastaava, voidaan myös tallentaa.
Mainontaevästeet
Mainonta- tai kohdentamisevästeitä käytetään yksinomaan aiemman selailukäyttäytymisen perusteella tarjottavien mainosten näyttämiseen käyttäjälle. Huomaat näiden evästeiden käytön usein käytyäsi verkkokaupoissa: käyttämäsi verkkokaupan mainokset ilmestyvät uudelleen eri verkkosivustoille, joilla vierailet myöhemmin, joskus (tarkoituksella) joidenkin tuntien tai jopa viikkojen viiveellä. Verkkomarkkinoinnissa tätä kutsutaan myös uudelleen kohdentamiseksi.