- FläktGroup Finland
- Referenssejä
- Huippuimureiden saneeraus
KORKEAN HYÖTYSUHTEEN ILMANVAIHTOA KERROSTALOIHIN
Toimintavarma ja käyttötarpeen mukaan säädettävä uusi huippuimuritekniikka on merkittävä satsaus taloyhtiön asukkaiden asumisterveyteen ja -mukavuuteen.
Suomalaisten kerrostalojen katot ovat täynnä vanhentunutta huippuimuritekniikkaa. Saneeraushuippuimuri on kustannustehokas ja näppärä tapa päivittää taloyhtiön ilmanvaihto nykyaikaan.
Turussa sijaitseva Härkämäen asuinalue on tyypillinen esimerkki suomalaisesta 70–80-luvulla rakennetusta lähiöstä. Vuosikymmenten kuluessa ajan hammas on kuluttanut sekä taloja että talotekniikkaa, joten korjausrakentamista tarvitaan. Vanhan ikäluokan poistopuhaltimet ovat parhaillaan saneerauksen kohteena Härkämäessä sijaitsevassa kolmikerroksisessa talossa sekä useassa vastaavassa kerrostalokohteessa kautta maan.
Kaksinopeusmoottorilla toimivat huippuimurit alkavat olla poistuvaa tekniikkaa. 1.1.2016 voimaan astuneen ekosuunnitteluasetuksen (ilmankäsittelykoneita koskeva EU-asetus N:o 1253/2014) mukaan niitä ei saa enää asentaa uusiin kohteisiin. Jatkossa on käytettävä huippuimureita, joita ohjataan pyörimisnopeuden säätimellä.
”Vanhoissa kohteissa käytössä olevia vanhoja kaksinopeusmoottorilaitteita toki huolletaan edelleen, mutta kun uusia ei enää valmisteta, varaosien saatavuus vaikeutuu luultavasti jossain vaiheessa”, kertoo TRP Group Oy:n asentaja Asko Nurminen.
Taloyhtiöiden saneerausintoon vaikuttavat laitteistojen investointi-, huolto- ja käyttökustannukset.
Ilmanvaihto kuluttaa, rakennuksen rakenteista ja eristeistä riippuen, hyvinkin merkittävän osan lämmittämiseen tarvittavasta energiasta. Turhan suuri eli todelliseen tarpeeseen perustumaton ilmanvaihto tuhlaa energiaa. Ilmanvaihdon tarpeenmukainen ohjaus onkin energiatehokkuuden kannalta suositeltavaa.

SANEERAUSTARPEEN ARVIOINTI
Taloyhtiöissä on monta rahanreikää, joten investointien perusteita on harkittava huolella. Huippuimurin saneeraustarpeen kiireellisyyteen vaikuttaa nykyisen laitteen kunto. Jos vanha kaksinopeusmoottorilaite on ollut vähällä huollolla, korjaus voi tulla kalliiksi. Usein onkin hyvä pohtia, olisiko kalliin korjauksen sijasta hyvä sauma vaihtaa vanha laite saman tien saneeraushuippuimuriin. Vanhan kaksinopeusmoottorilaitteen tilalle ei saa enää uutta vastaavaa.
”Jos hihnojen ja muiden varaosien vaihdosta ei ole huolehdittu riittävän huolellisesti, kymmeniä vuosia vanha kaksinopeusmoottori voi kulua aikojen saatossa kalliisti korjattavaan ja lopulta korjauskelvottomaan kuntoon. Vanha laite edellyttää kiinteistönhuoltoyhtiöltä aina enemmän silmälläpitoa ja huoltotunteja kuin uusi, joten uuden myötä myös huolto- ja korjauskulut pienenevät”, toteaa Nurminen.
Uusien laitteistojen takaisinmaksuaikoja pohtivan taloyhtiön on hyvä huomioida, että saneeraushuippuimureiden tarpeen mukaan säädettävä tekniikka on energiatehokkaampaa kuin vanha. Korkean hyötysuhteen kestomagneettimoottoreilla päästään parhaaseen mahdolliseen hyötysuhteseen, joten sähköenergiaa eli rahaa säästyy merkittävästi.
Toimintavarma ja käyttötarpeen mukaan säädettävä uusi huippuimuritekniikka on myös merkittävä satsaus taloyhtiön asukkaiden asumisterveyteen ja -mukavuuteen. Tärkeä sisäilman laatu ei kärsi tehottomasta laitteistosta tai huoltokatkoksista.
ÄLYKÄS AUTOMATIIKKA NIVOUTUU VANHAAN
FläktGroup Finland Oy:n (Fläkt Woods) kehittämä mallisuojattu korkean hyötysuhteen STER-saneeraushuippuimuri on tehty asennuksen ja käytön kannalta mahdollisimman helpoksi. Vanhan vaihto uuteen sujuu nopeasti ja näppärästi, sillä kaikki muutostyöt rajoittuvat katolle.
Huippuimuriin asennetaan jo tehtaalla pyörimisnopeudensäädin, nopeuden valinta-automatiikka ja turvakytkin. Rakennuksen sähköistykseen ei tarvita muutoksia, vanhat johdotukset, kello- ja lämpötilaohjaukset voidaan jättää ennalleen.
Myöskään kanaviston säätöihin ei tarvitse puuttua, koska saneeraushuippuimuriin voidaan asentaa portaattomasti kaksi kiinteää pyörimisnopeutta. Käytännössä asennus hoituu niin, että vanhat kaksi kaapelia kytketään saneeraushuippuimurin mukana tulevan turvakytkimen kautta saneeraushuippuimurin automatiikkaan.
Nopeuden valinta-automatiikka tunnistaa kummassa kahdesta kaapelista on jännite eli kumpaa pitkin virta tulee puhaltimelle sekä valitsee halutun pyörimisnopeuden vanhan ennalleen jätetyn kello- ja lämpötilaohjauksen mukaan. Kaksi portaatonta pyörimisnopeutta saadaan siis toimimaan ilman syöttökaapelin muuttamista häiriösuojatuksi tai ilman ohjausviestikaapelin asentamista.
Lisäksi molemmat ilmavirrat ovat säädettävissä portaattomasti toisistaan riippumatta. Huippuimurin kätevästi avattava asennuskehys (FLOW) sisältää ilmavirranmittausosan, jonka avulla kokonaisilmavirta on helppo mitata. Kokonaisilmavirtaa voidaan myös säätää talon olosuhteiden muuttuessa eli tarpeenmukainen käyttö ja säätö on vaivatonta.
STER-SANEERAUSHUIPPUIMURISARJA
- Korkean hyötysuhteen Roofmaster ® STEC -huippuimuri.
- Viisi kokoa: suurin ilmavirta 1,7 m3/s, suurin kokonaispaineenkorotus lähes 800 Pa.
- Koot 1–2 varustettu EC-moottorilla, koot 3–5 varustettu PM-moottorilla.
- Pyörimisnopeudensäädin on integroitu moottoritilaan
- Ulkovaippa täyttää ympäristörasitusluokan C4 vaatimukset, matala äänitaso.
- Helppo asennus
- Helppo avata huoltoa ja kanaviston puhdistusta varten.
Sivustoillamme käytetään evästeitä (cookies), jotta voisimme jatkuvasti kehittää käyttäjäkokemusta ja tarjota käyttäjälähtöistä sisältöä. Evästeet tallentavat käyttäjän laitteelle tätä tarkoitusta varten tarvittavat tiedot. Osa tietojen käsittelystä verkkosivustoillamme evästeiden avulla tapahtuu Yhdysvalloissa. Henkilötietojen suojaaminen Yhdysvalloissa ei täytä EU:n asettamia vaatimuksia, erityisesti niiden oikeudellisesti täytäntöönpanokelpoisten oikeuksien puuttumisen osalta, joiden tarkoitus on suojata henkilötietoja siltä, että valtion virastot pääsevät tietoihin käsiksi. Näin ollen on olemassa vaara, että nämä valtion virastot pääsevät käsiksi henkilötietoihin ilman että tietojen lähettäjä tai vastaanottaja pystyy sen tehokkaasti estämään. Lisää tietoa Yhdysvalloissa käsiteltävistä tiedoista, evästeistä yleensä sekä tietosuojasta löytyy tietosuojakäytännöstämme.
Alla voit hyväksyä evästeiden käytön ja siihen liittyvän henkilötietojesi käsittelyn EU:ssa ja Yhdysvalloissa.
Voit muuttaa evästeiden käytön asetuksia koska tahansa valitsemalla sivuston valikosta 'Cookie Settings' « Evästeasetukset ». Siellä voit määritellä mitä evästeitä et halua hyväksyä.
Välttämättömät evästeet
Suorituskykyevästeet
Toiminnalliset evästeet
Mainonta- tai kohdentamissevästeet
Evästetyypit
Välttämättömät evästeet
Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivuston tiettyjen toimintojen suorittamiseksi. Tällaisia evästeitä käytetään esimerkiksi silloin, kun käyttäjä siirtää tuotteen ostoskoriin ja jatkaa selaamista sivustolla (tai muilla sivustoilla) ennen kuin jatkaa kassalle. Tämä tarkoittaa, että käyttäjän ostoskori ei tyhjene edes selainikkunan sulkemisen jälkeen.
Suorituskykyevästeet
Nämä evästeet keräävät tietoa käyttäjien käyttäytymisestä sivustolla ja siitä, saako käyttäjä virheilmoituksia (jos saa, niin missä ja minkä tapahtumien jälkeen). Latausaikoja tai verkkosivuston käyttäytymistä eri selaintyypeillä mitataan myös suorituskykyevästeillä
Toiminnalliset evästeet
Nämä evästeet eivät ole ehdottoman välttämättömiä, mutta lisäävät verkkosivuston käytettävyyttä. Esimerkiksi kerran syötetty sijainti tallennetaan, jotta käyttäjä voi nähdä tämän sijainnin heti, kun sivu ladataan uudelleen. Syötetyt lomaketiedot, fontin koko tai vastaava, voidaan myös tallentaa.
Mainontaevästeet
Mainonta- tai kohdentamisevästeitä käytetään yksinomaan aiemman selailukäyttäytymisen perusteella tarjottavien mainosten näyttämiseen käyttäjälle. Huomaat näiden evästeiden käytön usein käytyäsi verkkokaupoissa: käyttämäsi verkkokaupan mainokset ilmestyvät uudelleen eri verkkosivustoille, joilla vierailet myöhemmin, joskus (tarkoituksella) joidenkin tuntien tai jopa viikkojen viiveellä. Verkkomarkkinoinnissa tätä kutsutaan myös uudelleen kohdentamiseksi.