- FläktGroup Finland
- Referenssejä
- Oulun Yliopistollinen Sairaala
ECONET PREMIUM – HYVIÄ KOKEMUKSIA SAIRAALAKOHTEISTA (PSSHP)
Rakennusten ilmankäsittelyjärjestelmiin kohdistuu entistä tiukempia vaatimuksia: energiankäyttöä on tehostettava, ja samaan aikaan tulisi huolehtia hyvästä ja turvallisesta sisäympäristöstä. Sairaaloissa nämä vaatimukset ovat poikkeuksellisen haastavia, minkä vuoksi jatkuvasti haetaan ratkaisuja, joissa ilmaa ja energiaa siirretään vain kulloinkin tarvittava määrä. Samaan aikaan sekä olosuhteita että ilmavirtoja tulee hallita ajallisesti ja paikallisesti parhaalla mahdollisella tavalla. Edistyksellinen tekniikka ja tarpeenmukaisuus ovat päivän avainsanoja. Tuotteita on jatkuvasti kehitettävä.

PILOTTIKOHDE OULUSSA
Pohjois-pohjanmaan sairaanhoitopiiri (PSSHP) hallinnoi ja ylläpitää noin 300 000 bruttoneliömetrin kiinteistökantaa. Valtaosa tästä kuuluu Oulun yliopistolliselle sairaalalle (OYS), loput noin 50 000 m2 on pienemmissä yksiköissä piirin alueella, nekin suurimmaksi osaksi sairaalakäytössä. Huomattavin osa OYS:n rakennuksista on rakennettu 1970-luvulla, ja vasta pieni osa vanhasta rakennuskannasta on peruskorjattu. Korjauksia on suunnitteilla ja käynnistymässä laajassa ”Tulevaisuuden sairaala 2030” -hankkeessa, jonka suunnittelu on aloitettu. Jonkin verran on jo rakennettu myös uutta, mm. avohoitotalo (2011) noin 20 000 m2.
Sairaalainsinööri Juhani Kettunen kertoo, että Fläkt Woods haki pilottikohteita Econet Premium -uutuustuotteelle. Econet-kohteita on OYS:n alueella useitakin – sekä uusia että korjauskohteita, joissakin kohteissa oli tapetilla ilmankäsittelykoneiden ja puhaltimien uusiminen. Yksin avohoitotalon tiloihin on asennettu parikymmentä Econet-konetta.
Osasto 54:n saneerauksessa asennettiin Econet Premium -koneikko vastaamaan osaston ilmanvaihdosta. Osastolla on tyypillistä suhteellisen tasainen henkilökuormitus ympäri vuorokauden, varsinaisia toimenpidetiloja ei ole. Ilmanvaihdon tarve vaihtelee siis hyvin vähän, jos ollenkaan.
Osasto 54:n Econet Premium -pilottikohde valmistui syksyllä 2014 ja mittaroitiin Fläkt Woodsin antaman ohjeistuksen mukaisesti siten että mittaustiedot (sisäolosuhteet, tulo- ja poistoilmavirrat, LTO-hyötysuhde, lämmitys-, jäähdytys- ja sähköenergian kulutus) siirtyvät verkon välityksellä jatkuvasti myös Fläkt Woodsille. PPSHP hoiti urakoinnin itse, laitetoimittaja hoiti laitteiden virityksen. Ensimmäinen talvi oli leuto, kesällä 2015 ei hellettä ollut Oulun seudulla juuri lainkaan, joten toiminta ääriolosuhteissa saadaan testatuksi vasta tulevina vuosina. LTO:n hyötysuhde on pysynyt koko mittauskauden hyvin tasaisena 75–80 %:n alueella, erillistä jälkilämmitystä ei kohteessa ole. Ensimmäisen käyttövuoden aikana ei järjestelmässä ole esiintynyt juurikaan häiriöitä.
Kettusen mukaan tulevaisuuden sairaalaan liittyvä, noin 70 ilmankäsittelykoneen uudiskohde on suunnitteilla (lasten ja naisten sairaala). Tilaajan asettama vähimmäisvaatimus LTO:n vuosihyötysuhteelle on 68 %, eli Econet Premium on tähänkin kohteeseen varteenotettava vaihtoehto.
Kettusen mielestä ilmanvaihto pystytään saamaan jokseenkin ongelmattomaksi, kunhan perusasiat pidetään kunnossa. Olemassa oleviin tiloihin, jotka on suunniteltu muuhun käyttöön, ei pitäisi sijoittaa vaativia toimintoja – tämä ei ole aina ongelmatonta ja lopputulos on usein korkeintaan tyydyttävä. Leikkaussalit, eristystilat ja muut tekniikalle suuria vaatimuksia vaativat tilat tulisi sijoittaa uudisrakennukseen, eikä leikkaussalia tulisi sijoittaa ulkoseinälle. Leikkaussalien ilmanjaon perusteet ovat muutostilassa, lämpökuormat ovat LED-valaistukseen siirtymisen myötä ja laitteiden energiataloudellisuuden parantuessa pudonneet merkittävästi, mikä vaikuttaa tuloilman lämpötiloihin – ja myös ilmanjakoratkaisuihin. Nämä seikat tulisi ottaa huomioon myös sairaalailmanvaihdon eurooppalaisessa standardisoinnissa. Säännöllinen tekniikan tarkistaminen, huolto ja kunnossapito edesauttavat ongelmien ehkäisyssä ja myös laitteiden hygienia ja ilman suodatusratkaisut ovat merkityksellisiä.
--- Teksti: Jorma Railio ---
Y-tunnus: 2495875-8
Suositut ratkaisut
Sivustoillamme käytetään evästeitä (cookies), jotta voisimme jatkuvasti kehittää käyttäjäkokemusta ja tarjota käyttäjälähtöistä sisältöä. Evästeet tallentavat käyttäjän laitteelle tätä tarkoitusta varten tarvittavat tiedot. Osa tietojen käsittelystä verkkosivustoillamme evästeiden avulla tapahtuu Yhdysvalloissa. Henkilötietojen suojaaminen Yhdysvalloissa ei täytä EU:n asettamia vaatimuksia, erityisesti niiden oikeudellisesti täytäntöönpanokelpoisten oikeuksien puuttumisen osalta, joiden tarkoitus on suojata henkilötietoja siltä, että valtion virastot pääsevät tietoihin käsiksi. Näin ollen on olemassa vaara, että nämä valtion virastot pääsevät käsiksi henkilötietoihin ilman että tietojen lähettäjä tai vastaanottaja pystyy sen tehokkaasti estämään. Lisää tietoa Yhdysvalloissa käsiteltävistä tiedoista, evästeistä yleensä sekä tietosuojasta löytyy tietosuojakäytännöstämme.
Alla voit hyväksyä evästeiden käytön ja siihen liittyvän henkilötietojesi käsittelyn EU:ssa ja Yhdysvalloissa.
Voit muuttaa evästeiden käytön asetuksia koska tahansa valitsemalla sivuston valikosta 'Cookie Settings' « Evästeasetukset ». Siellä voit määritellä mitä evästeitä et halua hyväksyä.
Välttämättömät evästeet
Suorituskykyevästeet
Toiminnalliset evästeet
Mainonta- tai kohdentamissevästeet
Evästetyypit
Välttämättömät evästeet
Nämä evästeet ovat välttämättömiä verkkosivuston tiettyjen toimintojen suorittamiseksi. Tällaisia evästeitä käytetään esimerkiksi silloin, kun käyttäjä siirtää tuotteen ostoskoriin ja jatkaa selaamista sivustolla (tai muilla sivustoilla) ennen kuin jatkaa kassalle. Tämä tarkoittaa, että käyttäjän ostoskori ei tyhjene edes selainikkunan sulkemisen jälkeen.
Suorituskykyevästeet
Nämä evästeet keräävät tietoa käyttäjien käyttäytymisestä sivustolla ja siitä, saako käyttäjä virheilmoituksia (jos saa, niin missä ja minkä tapahtumien jälkeen). Latausaikoja tai verkkosivuston käyttäytymistä eri selaintyypeillä mitataan myös suorituskykyevästeillä
Toiminnalliset evästeet
Nämä evästeet eivät ole ehdottoman välttämättömiä, mutta lisäävät verkkosivuston käytettävyyttä. Esimerkiksi kerran syötetty sijainti tallennetaan, jotta käyttäjä voi nähdä tämän sijainnin heti, kun sivu ladataan uudelleen. Syötetyt lomaketiedot, fontin koko tai vastaava, voidaan myös tallentaa.
Mainontaevästeet
Mainonta- tai kohdentamisevästeitä käytetään yksinomaan aiemman selailukäyttäytymisen perusteella tarjottavien mainosten näyttämiseen käyttäjälle. Huomaat näiden evästeiden käytön usein käytyäsi verkkokaupoissa: käyttämäsi verkkokaupan mainokset ilmestyvät uudelleen eri verkkosivustoille, joilla vierailet myöhemmin, joskus (tarkoituksella) joidenkin tuntien tai jopa viikkojen viiveellä. Verkkomarkkinoinnissa tätä kutsutaan myös uudelleen kohdentamiseksi.